Nyt voin onneksi elää normaalia elämää

Teksti: Laila Sandvold Macdonald
Kuvat: Bengt Ove Sannes

– Kuulo aleni vähitellen, joten huomasin sen vasta jonkin ajan kuluttua. 24-vuotiaana jouduin myöntämään, että kuuloni oli alentunut. En todellakaan ollut tyytyväinen. Minusta tuntui, että minua oli petetty. Lisäksi urheilulajini harrastaminen muuttui vaikeammaksi, kertoo tämä liikkuva 30-vuotias.

Elisabeth Sveumin kuulo-ongelmien syyksi paljastui otoskleroosi. Sisimmäinen kuuloluu eli jalustin oli kiinnittynyt virheellisesti sisä- ja välikorvan väliseen soikeaan ikkunaan. Tällöin äänten kulkeutuminen sisäkorvaan vaikeutuu ja kuulo huononee. Tämä sairaus oli hänellä todennäköisesti synnynnäinen. Hänellä on molemminpuolinen otoskleroosi, joten hän käyttää kuulokojeita molemmissa korvissaan.

Hän sai ensimmäisen kuulokojeensa vuonna 2013, mutta hän otti ne käyttöön vasta vuonna 2016, jolloin kuuleminen huonosti alkoi harmittaa häntä. Ensimmäiset hänen saamansa kuulokojeet eivät olleet hänelle oikea ratkaisu. Elisabeth Sveum on aina pitänyt vaikeista haasteista. Hän oppi hiihtämään kaksivuotiaana. Hän ryhtyi pelaamaan jalkapalloa seitsemänvuotiaana ja kilpailemaan maastohiihdossa 13-vuotiaana.

– Rakastan kilpailemista ja ulkona luonnossa olemista. Urheilu ja liikkuminen ovat aina muodostaneet tärkeän osan elämääni. Siksi minun oli vaikea myöntää, että kuuloni oli heikentynyt. Hän jatkaa:

– Kenenkään ei pitäisi saada kuulo-ongelmia parikymppisenä. Onneksi voin eläää normaalia elämää kuulokojeiden avulla.

Saan hyvät ideat usein pyöräillessäni

Elisabeth Sveum on ponnistellut työelämässäkin enemmän kuin useimmat muut. Hän on valmistunut mediagraafikoksi ja perustanut oman yrityksen vuonna 2012. Hänen mielestään työn ja ammattipyöräilyn voi yhdistää toisiinsa hienosti.

– Se auttaa löytämään tasapainon. Kun pyöräilen, pää lepää. Kun työskentelen, keho lepää. Työni on projektiluontoista ja jonkin verran kausipainotteista. Sekä työ että urheilu antavat paljon, mutta pystyn panostamaan urheiluun aidosti vasta nyt, hän painottaa ja lisää:

– Työ ja ammatti tuovat turvallisuutta. Saan sisäistä rauhaa, kun voin panostaa urheiluun. Työ tarvitaan myös siltä varalta, etten enää menesty urheilussa.

Elisabeth Sveums aloittaa päivänsä yleensä kuntoilemalla ennen kuin hän töihin ryhtymistä. Hän kertoo saavansa hyvät ideat usein pyöräillessään metsässä. Hän on pyöräillyt mielellään viisivuotiaasta saakka. Kaikki alkoi, kun innosti häntä kokeilemaan maastopyörää. Siitä alkaen hän on sekä pyöräillyt että hiihtänyt. Hän on yltänyt vaikuttaviin saavutuksiin Norjassa ja ulkomailla sekä pyöräilijänä että murtomaahiihtäjänä. Lisäksi hän osallistuu kesä- ja talvitriatlonkisoihin.

– Halusin jatkaa pyöräilemistä, koska se oli minulle koko elämä. Pyöräilen noin 30 tuntia viikossa, hän kertoo.

Se pelottaa, mitä ei voi kuulla

Kuuloaisti on pyöräilijälle tärkeä. Hänen täytyy voida kuulla, mistä suunnasta äänet tulevat.

– En voi luottaa aina siihen, että kuulen kaiken. Varsinkin sähköautot ovat lähes äänettömiä. Siksi kannattaa olla varuillaan. Pyöräilystä on minulle niin paljon iloa, että olen päättänyt kesyttää pelon ja pyöräillä yksin. Onneksi voin säätää kuulokojeiden äänenvoimakkuutta kulloisenkin ympäristöni mukaan sekä siirtää ääntä suoraan niihin. Siitä on paljon hyötyä, kun kuuntelen musiikkia tai puhun puhelimessa. Käytän aina tavallisia kuulokkeita nykyään suosittujen air-pod-kuulokkeiden sijasta, hän kertoo.

Elisabeth Sveum joutuu edelleen totuttelemaan siihen, että hän ei enää kuule yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Vaikka uusimmat kuulokojeet ovat teknisesti erittäin kehittyneitä, niidenkään avulla kuuloa ei voida korjata täysin ennalleen.

– Olen päättänyt ottaa yhden päivän kerrallaan. Kilpailuissa käytän mieluiten pienikokoisia kuulokojeita, mutta kun harjoittelen, kuuntelen mielelläni lintujen, purojen ja muita luonnonääniä. Kaikkia ääniä ei kuitenkaan voi kuulla, hän korostaa.

Elisabeth Sveumin mielestä kuulokojeista on runsaasti hyötyä sekä pyöräiltäessä, töissä että sosiaalisissa tilanteissa. Hän kertoo huomaavansa tämän erityisesti viettäessään aikaa ystäviensä seurassa ja töissä varsinkin asiakastapaamisissa. Hän kertoo:

– Minun ei enää tarvitse pelätä kokouksia eikä sitä, että tunnen itseni tyhmäksi vain siksi, että en kuule tai kuulen väärin. En voisi työskennellä graafisena suunnittelijana ilman kuulokojeita."

Lue myös Steinar Ofsdalin tarina

Onneksi hän ei tiennyt otoskleroosista mitään.

Elisabeth Sveumista kuulon heikkeneminen jo nuorella iällä tuntuu edelleen ikävältä, mutta hän ei ole ikinä saanut perheenjäseniltään, ystäviltään tai kollegoiltaan kielteistä palautetta kuulokojeiden käyttämisen vuoksi. Hän muistelee, että aikanaan hän vältteli sosiaalisia tilanteita.

– En halunnut lähteä ulos. En tosin ole koskaan ollut mikään juhlissa viihtyvä tyyppi. Mutta kuulokojeiden ansiosta voin pitää hauskaa yhdessä hyvien ystävien kanssa. Se merkitsee minulle paljon. Loppujen lopuksi hyvät ystävät ovat tärkeämpiä kuin työ ja pyöräileminen.